Hei! Olen Henriikka Huittinen,
Haluan ikuistaa kauniita ja ajattomia muistoja elämän pienistä, suurista ja ohikiitävistä hetkistä sinun ja rakkaittesi kanssa.
Valokuvaus on minulle tapa ilmaista asioita ja tunteita, joille sanat eivät tee oikeutta. Etsin kuvattaviltani katsetta, yhteyttä -sillä sanotaanhan, että silmät ovat sielun peili. Ohjaan sinua kuvausten aikana yksityiskohtaisesti, joten sinun ei tarvitse huolehtia, osaatko poseerata tai olla kameran edessä.
Pyrin luomaan kuvaushetkestä rauhallisen ja läsnäolevan – myös lasten kanssa, jotta heillä olisi mahdollisimman luottavainen ja turvallinen olo kuvausten aikana. Ymmärrän kuitenkin hyvin kahden pienen lapsen äitinä, että asiat eivät aina mene niin kuin on suunniteltu. Kykyni heittäytyä hetkeen tilanteen vaatimalla tavalla, auttaa ylläpitämään yhteyttä paitsi teihin vanhempiin, myös lapsiin, joten lupaan että, kuvaustilanne kanssani on myös rento ja välitön.
Olen kuvannut ensimmäiset hääni vuonna 2014, jolloin perustin myös yritykseni. Kuvaaminen on kulkenut rinnalla yli vuosikymmenen ja kirjaimet ADLV tulevat espanjakielisestä lauseesta, jonka olen tatuoinut myös niskaani: Arroyo de la Vida – ”elämän virta”. Valokuvat ovat muistoja elämän virran varrelta, joten siitä syystä olen halunnut sisällyttää tuon ajatuksen myös studion nimeen. Elämä virtaa, mutta muistot säilyvät.
Tutustuthan aiempiin töihini ennen kuvauksen varaamista, jotta varmistumme siitä, että jaamme yhteisen vision kuvauksen tyylistä. Toivottavasti kuulen Sinusta pian!
Rakkaudella, Henriikka